Jukan maailma
12/10/2003
 
Olin asettanut matkapuhelimen herättämään minut kaksikymmentä yli kahdeksan, valitettavasti en herännyt. Heräsin vasta yhden jäljessä. Olen saanut nyt kunnon yöunet, mutta toisaalta tästä päivästä on jo aimoannos kadonnut. Mitä myöhemmin herää, sen isomman osan päivästä menettää. Nyt on vain kiltisti juotava aamutee ja aloitettava päivä. Tänään pitäisi pitää firman kokous, mennä ompelemaan haalarimerkki noin 30 haalariin ja yritettävä laskea fysiikanlaskuja. Tekemistä riittää vaikka muille jaettavaksi.

Katsoin eilen illalla Amazonista MySQL:stä kertovia kirjoja. On vain todettava jälleen kirjojen hintojen olevan ratkaisevasti alempana kuin omassa nuoruudessa. Hieman yli 1200 sivua sisältävä MySQL-kirja lähti Amazonista vain 34 dollarin hintaan. Joskus noin vuosi sitten katsoin Amazonista gradutyöhön kirjoja, viisi sopivaa Internet markkinoinnista kertovaa kirjaa olisivat maksaneet vain 150 dollaria. 150 dollaria on pieni hinta maksaa, kunnon lähdekirjoista joita kaikkia ei kirjastosta saa. Olen myös väsynyt kirjaston käyttämiseen, joko kirja on lainassa tai sitä ei ole laisinkaan valikoimissa. Kirjojen osto on hyvä ja loppujenlopuksi aika halpa vaihtoehto.
11/10/2003
 
Lauantai päivä on kulunut nopeasti. Ensiksi viivyin sängyssä noin kello yhteen asti, ei vain huvittanut nousta. Nyt olen vihdoin viimein kunnolla ylhäällä ja tekemässä ruokaa. Kävin lähikaupassa hakemassa kunnon ruuat täksi-illaksi ja huomiseksi. Kaupassa oli taas totallisen vaikeaa päättää mitä syödä, päädyin pitkän pähkäilyn jälkeen perinteiseen eli oman pastakastikkeen tekoon. Kaupassa käynnissä tärkeämpää kuin ruuan osto, oli nähdä taas kaupankassalla työskentelevä tyttö. Kauppakäynnillä kypsyi samalla myös ajatus, että minun olisi parempi seuraavan kerran hänet nähdessäni pyytää lähtemään kahville kanssani. Asia on tietenkin hoidettava hienovaraisesti, ettei tule järjestettyä mitään liian noloa tilannetta. Oikea ratkaisu on kenties lähestyä, kun muita asiakkaita ole suurin piirtein seuraavin sanoin:

"moi. kuule tiesitkö et sä vaikutat aika mukavalle kaupantädille, mä en tiedä seurusteletko vai et, mus jos et niin olis ihan kiva tutustua paremmin esim käymäl kahvil joskus. ei tartte heti vastata eikä haittaa vaikket vastais lainkaa, mut täs o mu numero jos joskus kahvihammasta kolottais."

Kun tuon edellä mainitun sanoo hymyilleen ja pirteänä, uskoisin sen ehkä tehoavan. Ei mikään maailman paras tapa iskeä tyttö, mutta normaalius tehoaa suurimpaan osaan tytöistä. :-) Normaali minä loppujen lopuksi olen. Ulkokuori voi kertoa toista ja se mitä julkisesti tekee, mutta tytön kanssa kahden olen aina eri mies. Monet entiset ovat sanoneet, että käyttäydyn heidän seurassaan aivan toisin kuin muiden ihmisten... Oi voi... ehkä jokaisessa suomalaisessa miehessä todellakin on pieni nallekarhu, joka aina sopivalla hetkellä tulee ulos. ;-)

Ruoka alkaa olla pian valmis, vain makaroonit ja yrttivoipatonki eivät ole valmiina. Lopetan siis raportoinnin ja siirryn valmistautumaan ruokailuun. :-)
 
Aaah. Mikä olisikaan parempi tapa viettää perjantai kuin kotona koneen ääressä. Tänään asensin MySQL:n sekä sen tarvitsemat ajurit Windowsissa toimiakseen. Samalla opettelin hieman SQL:n alkeita, kuten miten luodaan uusi tietokanta ja tauluja siihen. Otin kehitysympäristöstä yhteyden tietokantaan MyODBC:n kautta, ja kas kummaa kaikki toimi kuten pitikin. Huomenna aion jatkaa MySQL:n alkeiden opettelua ja katson mitä saan aikaan. Kun tarpeeksi taitoa alkaa karttumaan, voisin tehdä Tietojärjestelmän toteutuksen kurssille pienen webohjelman. Koululla olisi mielestäni tarvetta seuranhaku palveluun. Aika moni opiskelija on kuitenkin opintojensa kanssa yksin ilman ystäviä tai rakkaita. Netissä toimiva seuranhakupalvelu voisi hyvinkin saada opiskelijoiden keskuudessa suosiota, jos sen käyttäjät pyrittäisiin rajaamaan amk- ja yliopisto-opiskelijoihin joita tässä kaupungissa riittää. :-)

Hieman jo väsyttää tämä valvominen, kenties hetken päästä olisi asiallista lähteä nukkumaan. Huomenna kuitenkin riittää paljon tekemistä. Kenties vielä pieni hetki musiikin kuuntelua ja sitten petiin... Isä muuten soitti tuossa aiemmin illalla, oli ostanut itselleen Nokian 5100:n. Samalla kertoi serkkunsa käyneen amerikassa. Oli kuulemma tehnyt jonkun keski-eurooppalaisen liiketuttavan kanssa ns. roadtripin eli ajanut siellä sun täällä. Toivottavasti joskus pian tulee hetki jolloin pääsen juttuttamaan ja kysymään amerikan ihmemaasta. Viimeksi, kun olimme vierailemassa sukulaisten luona ja tuli jutuksi minun jonain päivänä amerikkaan lähteminen, tuli nopeasti kysymys miksei jo lähteä heti. Saa nähdä saanko kehoituksen pakata tavarat heti ja lähteä etsimään onnea lännestä. :-) ...Ei muuta kuin kauniita unia ja unelmia pilvenpiirtäjistä. =)
10/10/2003
 
Kulutin äsken aikaani teen ja blogien ääressä, kunnes vastaani tuli Lumikin 8. lokakuuta kirjoittama kirjoitus koskien kulttuuria ja teknologiaa. Nopeasti tiivistäen kirjoituksen sanoman, ydin oli : kulttuuri on rappio tilassa ja namiskojen painaminen on merkityksetöntä. Tarkistakaa toki itse, minä vain nopeasti luin kirjoituksen lävitse. Koska minulla ei ole nyt tärkeätä tekemistä aion nyt kirjoittaa oman mielipiteeni kulttuurin tilasta sekä namiskojen painamisesta.

Namiskojen painamisen merkityksellisyydestä

Aloitan ensiksi käsittelemällä namiskojen painamista eli tietoteknologiaa. :-) Mitä on tietoteknologia? Mitä ihmettä tietotekniikkaa opiskelleet tekevät? Vastauksen kysymyksiin saa katsomalla seuraavaa listaa. Kuulostavatko seuraavat yritykset tutuilta? Tiedätkö mitä ne tekevät? Huom. numero yrityksen perässä ilmaisee sijaa Forbesin Global 2000 listalla. Ei varmasto ole tarpeen painottaa jo listan loppupään yritysten olevan todella isoja. Olen ottanut jokaiselta tietoteknologiaa sivuavalta teollisuudenalalta viisi johtavaa yritystä. Nyt mainitsemani yritykset ovat kuitenkin jäävuorenhuippu.

OHJELMISTOT
Microsoft (32), Oracle (227), SAP (432), Computer Associates (910), Electronic Arts (948)

INTERNET PALVELUT
Softbank (1123), Yahoo (1213), Expedia (1515)

IT KONSULTOINTI JA PALVELUT
First Data (180), Electronic Data Systems (229), Automatic Data Processing (239), Computer Sciences (394), Accenture (486)

TIETOKONEET JA OHEISLAITTEET
IBM (17), Dell Computer (120), Hewlett-Packard (373), NEC (538) , Fujitsu (543)

ELEKTRONIIKKALAITTEISTOT
Hitachi (187), Toshiba (304), Sharp (309), Kyocera (361), Mutura Manufacturing (648)

TOIMISTOELEKTRONIIKKA
Canon (123), Ricoh (259), Xerox (406), IKON Office Solution (1211), Brothers Industries (1392)

KOMMUNIKOINTILAITTEISTOT
Cisco Systems (80), Nokia (93), Motorola (468), Qualcomm (471), LM Ericsson (551)

TELEKOMMUNIKAATIOPALVELUT
Verizon Communications (11), SBC Communications (26), Nippon Tel & Tel (28), BellSouth (74), BT Group (76)

LANGATTOMAT TELEKOMMUNIKAATIOPALVELUT
China Mobile (100), Nextel Communications (198), KDDI (199), SK Telecom (303), Vodafone (346)

PUOLIJOHTEET
Samsung Electronics (46), Intel (64), STMicroelectronics (362), Taiwan Semiconductor (364), Applied Materials (572)

Jos laajasti käsittää tietotekniikkateollisuuden kaikki edellä mainitut teollisuudenalat kuuluvat siihen. Toisissa listan yrityksissä namiskojen painamisella ansaitaan elanto suoraan, toisissa namiskojen painaminen tuottaa lisäarvoa. Kaikkia edellämainittuja aloja kuitenkin leimaa logiikan tarve, oli sitten kyseessä tuotannonohjauksen järjestelmä, tietokone tai puolijohde, kaikkia ohjaa logiikka. Tietokone ei ole vain kasa yhteen laitettuja komponentteja, se on järjestetty ja suunniteltu kasa komponentteja. Tietotekniikkaa opiskelleet ja suurin piirtein kaikki insinöörit ovat koneen rakentajia, he rakentavat koneita.

Mitä koneilla sitten tehdään? Miksi koneet ovat tärkeitä? Miksi insinööreille maksetaan suurta palkkaa koneiden suunnittelusta? Vastaus on hyvin yksinkertainen: koneet tekevät työn meidän puolesta. Tietotekniikan ja automatisoinnin ansiosta tuotannossa tarvitaan vähemmän ihmistyövoimaa, koneet välittävät käskyt ja tiedot automaattisesti paikasta toiseen, koneet suorittavat valmistamisen. Ei kaikki ole tietenkään tehtailla koneiden varassa, monen työn tekee vielä ihminen. Suosittelen lämpimästi vierailua paperitehtaalla, modernissa tehtaassa raaka-aine kulkee prossin lävitse ja valmiit tuotteet lähtevät automaattisesti pois, ihmiset ovat tehtaassa vain hätävarana.

Entä mitä sitten tällä kaikella tuotannolla ihminen tekee? Vastaus on vielä helpompi, ihminen vapautuu. Kiitos teollisenvallankumouksen ja tuotannon tehostumisen ansiosta ruokaa ja perustarvikkeita riittää kaikille ihmisille, minun ei tarvitse raataa pellolla koko päivää ansaitsemassa hädin tuskin hengissä pysymiseen tarvittan ravinnon. Kiitos koneiden, olen vapaa, voin ajatella, en ole kahlittu tekemään fyysistä työtä päivästä toiseen. Tietokoneet ovat osa koneiden ja koko ihmiskunnan vallankumousta pois kädestä-suuhun elämästä. Mitä pidemmälle vallankumous etenee, sitä vapaammaksi ihminen tulee. Mitä hienommaksi teknologia kehittyy, sitä enemmän ihmisellä on mahdollisuuksia elää. Vain muutama sata vuotta sitten vain rikkailla ja etuoikeutetuilla oli varaa elää elämää joista meistä jokainen viettää; Meidän perustarpeemme ruuasta asumiseen on tyydytetty sekä meillä on runsaasti vapaa-aika käytettäväksi ihan miten vain haluamme.

Namiskojen painaminen ja koneiden suunnittelu ei ole merkityksetöntä. Ilman koneita ja koneiden suunnittelijoita, meillä ei olisi aikaa luoda taidetta, kulttuuria tai mitään mikä ei liity oman itsensä elättämiseen. Koneet takaavat nykyisen elämämme ja elämäntapamme, ne ja niiden suunnittelijat eivät ole mitenkään merkityksettömiä.


Kulttuurin tilasta

Nykyinen kulttuurin tila liittyy suoraan elintason ja vapaa-ajan radikaaliin lisääntymiseen. Entistä useampi voi yrittää olla taiteilija, ilmaista itseään ja luoda uutta. Maailmassa tuotetaan huimaava määrä uutta taidetta ja kulttuuria koko ajan. Suoraan sanottuna voi puhua luovuuden tulvasta, joka ympäröi meidät kaikkialta. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla neroja tai edes hyviä, huonoa taidetta on runsaasti ja siitä hyvän erottaminen voi olla joskus hankalaa. Kulttuuri ei ole siis rapautunut, se on vain lisääntynyt.

Toinen kulttuuria vaivaa asia on muuttuminen ja pirstaloituminen. Jos tuntuu ettei kukaan enää osaa säveltää klassista tai kirjoittaa runoja, syynä on lahjakkaiden katoaminen muualle. Kulttuuri on osa aikaa ja ympäristöä, nykyhetken Bethovenia ehkä ei kannata etsiä konserttisaleista vaan kenties underground reiveistä. Parhaimman visuaalisen silmän ja ilmaisun taitajaa ei ehkä löydä maalaamasta taulua vaan kenties ohjaamasta musiikkivideota. Taide ja kulttuuri muuttuvat, jos et löydä mitään hyvää, katsot väärästä paikasta. Luovalla ihmisellä on nykyään runsaasti mahdollisuuksia ilmaista itseään. Luova ihminen voi jättää ns. perinteisen ilmaisun väliin, ja luoda esimerkiksi ohjelmoijana kauniita algoritmeja tai toimitusjohtajana järjestää unelmien yritys. En ole koskaan pitänyt ihmisistä, jotka esiintyvät televisiossa ja arvostelevat nykyaikaa, he eivät elä eivätkä ymmärrä aikaa jossa elävät, he ovat kuolleita. Kuolleilla ei ole merkitystä.

Jos ei löydä kaunista ja ihastuttavaa ympäriltään, kannattaa kysyä onko ympäröivä maailma rappiossa vai onko itse rappiotilassa.
 
Eilen illalla tehdessäni ruokaa, tuli mieleen; olisi kiva lähteä treffeille. Mietin samantien mistä nopeasti löytäisin sopivan tytön. Paras tapa olisi jättää johonkin deitti -palveluun seuranhakuviesti. Viestien jättäminen on kuitenkin miehenä hieman ongelmallista. Miehet jättävät deitti -palveluihin paljon enemmän seuranhakuviestejä kuin naiset. En liioittele suuresti, kun väitän miesten lähettävän noin viisi kertaa enemmän viestejä kuin naiset. Naisilla on siis monesta viestistä mistä valita, mutta mikä tärkeintä viestin paljouden takia oman viestin esilläoloaika on lyhyt. Viesti voi palvelimella toki olla jopa muutamia kuukausia, mutta vain päivän tai kaksi parhaimmalla paikalla eli ensimmäisellä hakusivulla. Suuri osa ihmisistä jää ensimmäiselle hakusivulle lukemaan ilmoituksia eikä koskaan päädy toiselle sivulle...

Haa!!! Deitti.net on lisännyt ominaisuuden pelimiehille. Nyt Deitin sivuilla voi kerätä monta seuranhakuilmoitusta samaan koriin ja vastata niihin kaikkiin samalla viestillä. Tämä tuo ihan uuden mahdollisuuden kokeilla tarpeeksi-pyytävä-saa joskus. Nyt vain lähettämään tuhannelle naiselle "annax?" viestin. ;-) Huvittavampaa tosin olisi ensiksi lähettää "anna pilluu!", jos ja kun vastausta ei kuulu lähettää "anna ny!", ja lopuksi kaikkien keinojen ollessa käytetty lähettää legendaarinen "vitun huora" viesti. Oikeastaan sääli, että Deitissä on tuollainen ryhmäviesti ominaisuus, seuranhakuilmoitus on yksilöllinen ja siihen pitää vastata henkilökohtaisesti.

Löysin muuten Deitistä ihan kivan kuuloisen ilmoituksen. Aion vastata siihen vielä tänään. :-)




09/10/2003
 
Aiemmin päivällä kerroin firmassa valitsevasta hieman sekavasta tilanteesta sekä vaihtoehdoista tilanteen ratkaisemiseen. Päätimme alkaa rakentaa uutta e-kauppa softaa RAD-työkalulla ja antaa kiinalaisten koodata nykyinen tekele valmiiksi. Tiedän olevan resurssien tuhlausta rakentaa kahta softaa samaan aikaan, mutta kahden reitin valinnalla riskit ovat paljon pienemmät. Koodareille emme tietenkään kerro, että olemme aloittaneet korvaavan softan rakennusprojektin, se veisi helposti työhalut. Noin kahden kuukauden kuluttua, saamme nähdään kumpaa softaa tullaan käyttämään.

Isä laittoi tänään 20 euroa tilille. Kiva yllätys. :-) Rahasta ei ole nyt onneksi pulaa, mutta ei sitä koskaan liikaa ole. Aion käyttää rahat ruokaan. En tiedä vielä mitä kokkaisin, mutta jotain hyvää. :-) Olisi kiva kutsua ystäviä tänne viettämään iltaa ja syömään. Asuntoni on tarpeeksi iso, mutta kalustetasossa on runsaasti korjaamista. Pitää rikastua ja hankkia kunnon sohvat ja pöydät. ;-)
 
Minulla on liikaa tekemistä elämässäni!!! ...Ei mikään paha juttu itseasiassa. :-) Pidän siitä, ettei tarvitse alkaa keksiä mitä seuraavaksi tekisi vaan voi suoraan tarttua valmiiseen aiheeseen ja alkaa työskentely... Päivityksenä hieman mitä on tapahtunut tähän mennessä...

Minut rekryttiin erääseen aloittavaan firmaan tekniikan kontrolleriksi. Firmalla on kaksi suomalaista perustajaa ja kaksi kiinalaista koodaria, jotka ovat viimeiset viisi kuukautta vääntäneet sähköistäkauppapaikkaa. Minun tehtäväkseni on laadittu olla ns. välimies, joka puhuu suomea ja koodia.

Tällä viikolla olen perehtynyt enemmän siihen mitä on tehty, mitä pitää tehdä ja miten olisi pitänyt tehdä. Suoraan sanottuna tilanne ei vaikuta hyvältä. Kiinalaisten vääntämä kauppapaikka on suoraan sanottuna huono. Se on käsin kirjoitettu ASP:llä ja Dreamweaverillä, siinä on miltei kokonaan unohdettu käyttää hyväksi tietokannan tuomia etuja. Nyt olisi kuukausi aikaa laittaa kauppa toimimaan, se ei tule nyky menolla onnistumaan. Olen miettinyt erilaisia ratkaisu malleja: 1) kiinalaiset koodaavat loppuun ja rukoillaan kaupan valmistuvan ajoissa, 2) ostetaan kauppa, 3) aloitetaan alusta. Ykkösvaihtoehto voisi onnistua, mutta jokatapauksessa homma on tehtävä uudelleen jonain päivänä. Valmiin kaupan osto voisi olla muuten hyvä idea, mutta kauppaa pitää meidän tapauksessa rankasti räätälöidä jotta se toimisi. Viimeinen vaihtoehto on radikaali, mutta ei missään nimessä huono ratkaisu. Tehdään kauppa kokonaan uusiksi käyttäen RAD (Rapid Application Development) työkalua. Perehdyin eilen erääseen työkaluun, ohjeistukseen ja ominaisuuksiin tutustumisen jälkeen pidän sitä suoraan sanottuna mainiona. Tänään aion kokeilla miten helppoa käytännössä on työkalua käyttää. Jos ohjelma vaikuttaa lupaavalta, aion yrittää rakentaa alle viikossa webbikaupan.

On olemassa tosin neljäskin vaihtoehto. Kiinalaiset koodaavat kauppapaikan loppuun, mutta samaan aikaan teen itse toista ohjelmistoa. Näin tehden, saadaan hyvässä tapauksessa kaksi webkauppaa aikaan, tai ainakin jompikumpi toimii määräpäivään mennessä...

Tilasin eilen Suomalaisesta kirjakaupasta Kirjanpidon perusteet kurssin kurssikirjan. Olen vannotuttanut, että tulen lukemaan ja tekemään kirjasta ahkerasti harjoituksia. Samoin kävin lainaamassa kirjastosta kauppaoikeudesta kertovan kirjan Talousoikeuden peruskurssia varten. Paljon tekemistä löytyy vähän kaiken suhteen. Hyvä niin. :-)
05/10/2003
 
Katsoin juuri Frasmannin ruokalistaa, 23 eurolla ei kyseisessä paikassa paljoa syö. Hieman suuremmalla rahasummalla pystyisi syömään kunnolla, viinit jäisivt tosin silloinkin tilaamatta. Maaginen luku 23 euroa tulee ainejärjestön antamasta 70 euron kiitoksesta yrityssuhderyhmälle hyvin hoidetusta haalariprojektista. Kun 70 euroa jakaa kolmeen osaan, jokaisella on käytettävissä 23 euroa kiitosruokailuun. Hallitus oli vielä rahaa myöntäessä suunnitellut, 70 eurolla kustannettavan muutamaa henkeä isomman joukon ruokailu. Onneksi ryhmässämme on vain kolme henkeä, muuten olisi ollut edessä kiitosruokailu paikallisessa McDonaldsissa tai Raxissa. Minä teen vapaaehtoistyötä ainejärjestön hyväksi, enkä odota saavani tekemästäni työstä palkkiota, odotan vain saavani ansaitsemani kiitoksen. Nopeasti laskettuna itse toin ainejärjestölle rahaa noin 75 kertaa rahaa enemmän kuin nyt ruokailussa saan. Puhdasta voittoa ainejärjestö sai tekemälläni työllä, noin 21 kertaa nyt minun ruokailuun laitettun palkkion. Olin itse odottanut ainejärjestön myöntävän edes 30 euroa per henki käytettäväksi kiitosateriaan. Suoraan sanottuna olo tuntuu nyt hieman petetyltä...

Frasmannissa tulen luultavasti syömään seuraavan kokonaisuuden...

Alkupalat talon tapaan.................8,10 €
Kermainen härkäruukku...........10,90 €
Mokkajäätelöä ja espressoa......4,10 €
------------------------------------------------------
YHTEENSÄ................................ 23,10 €

Kahvin ja ruokajuoman joudun kustantamaan omasta pussista. Ei muutaman euron laitto jääveteen ja kahviin ole paha, kyse on periaatteesta; kunnon työstä kunnon kiitos.

No samapa tuo. Harvalta olen kiitosta saanut, harva on ymmärtänyt mitä kaikkea olen tehnyt... Unohtaa pitää vain vanhat asiat ja keskittyä tulevaan. Vanhasta on hyvä oppia, mutta huono jäädä.


04/10/2003
 
Eilen oli mielenkiintoinen päivä. Kaverini oli torstaina ottanut yhteyttä ja kysynyt, jos haluaisin tulla kuuntelemaan erään aloittelevan yrityksen esittelyä. Kävimme nopeasti yritystä lävitse, mitä se tekee, miten se tekee ja mitä tullaan tekemään. Pienen keskustelun jälkeen kävi ilmi, että minut haluttaisiin töihin firmaan. Tehtävänä olisi ideoida ja viedä yrityksen teknistä puolta eteenpäin. Suoraan sanottuna yrityksellä on ihan toimiva idea, mutta toteutuksen suunnittelussa on menty vikaan ja reilusti. Yrityksessä on unohdettu hyödykkeistyminen (commodization) ja lähdetty toteuttamaan sitä mikä ei ole yrityksen ydinosaamista. Nyt yrityksen toimittua reilut 9 kuukautta on vaikea lähteä muuttamaan valittua reittiä. Olen laskenut menevän pari kuukautta ennen kuin homma saadaan kasaan ja luistamaan... Saa nähdä nyt mitä tulee. Työtä tekisin opintojen ohella eli ajanhallintaa pitäisi hieman nykyisestä parantaa... Enempää en yrityksestä taida kertoa, ei ole reilua kertoa toisten asioista liikoja kaikelle kansalle netissä. ;-)

Tämän ja huomisen päivän uhraan kuitenkin Ympäristövaikusten hallinnan harjoitustyön teolle, aineseminaarille sekä fysiikan laskuharjoituksille. Hieman kun työtä jaksan tehdä, nopat alkavat putoilemaan. :-) Ruokaa pitää jossain välissä myös tehdä, eli läheiseen K-kauppaan on tehtävä retki. En ole tällä viikolla lainkaan nähnyt kaupassa aluksi ollutta söpöä tyttöä. Toivottavasti hän ei ole nyt kokonaan lopettanut työskentelyä kaupassa. Mahdollista on tietenkin tytön olleen vain työharjoittelussa kaupassa ja hänen nyt palannut jatkamaan opintojaan... Ei voi tietää. :-)
02/10/2003
 
Huah. Mietin juuri koululta tullessa, muuttuuko suomalainen kulttuuri koskaan. En tiedä miksi suomalainen väheksyy puhumista ja esiintymistä. Kävin pienen keskustelun tämän vuoden T.I.M.E.S. -kilpailun Vaasan karsinnan järjestäjien kanssa, siitä miten karsinnassa pitäisi joukkueet pisteyttää. Arvostelin rankasti perinnettä jossa englannin taitamattomuudesta tai suoranaisesta änkyttämisestä ei sakoteta pisteissä. Jos olet esittämässä omaa ratkaisua tehtävään, pelkkä ratkaisu ei riitä vaan se pitää myös myydä. Jos kieli ei suju ja esitys rakoilee, tuomaristo ei saa hyvää kuvaa ratkaisusta. Kerroin esimerkiksi kuinka Otaniemen ja ruotsalaisten joukkueet esiintyvät luonnikkaasti erinomaisella englannilla. Sain takaisin kuulla, että nyt tänä vuonna kilpailu on täysin erilainen, sillä tuomaristoilla on yhtenäiset arvostelusäännöt. Suoraan sanottuna hyvin sinisilmäistä ja lyhytnäköistä, loppukädessä tuomarit aina kiinnittävät huomiota itse tärkeinä pitämiin asioihin ja esitykseen. Tuomareihin ei voi vaikuttaa, voi vain tehdä mahdollisimman hyvän ratkaisun ja esittää se parhaimmalla mahdollisella tavalla, ja toivoa voiton tulevan. Taidan varmuuden vuoksi mennä suoraan puhumaan laitoksen johtajan kanssa siitä miten joukkueet tullaan arvostelemaan...

Toinen ihmetyksen aihe on monen ihmisen inho markkinointia kohtaan. Suuri osa tekniikan- ja kaupanopiskelijoista pitää markkinointia ns. höpö-höpö tieteenä. Nyt jo valmistunut kaveri kertoi fuksi vuonna kohdanneensa juuri aloittaneen markkinoinnin pääaineopiskelijan, jonka mielestä parasta markkinointia on olla markkinoimatta. Uskomatonta! Liian suuri joukku ihmisiä Suomessa näyttää uskovan sen riittävän, että tekee vain hyvää työtä ja laatua. Ei kukaan välitä hyvästä työsta ja laadusta, jos kukaan ei halua tuotetta ja palvelua! Eräs amerikkalainen miljönääri mainitsi rikastumisen olevan helppoa; löydä tarve ja tyydytä se. Markkinointi on juuri tarpeen löytämistä ja sen tyydyttämistä! Jos haluaa olla markkinaorientoitunut, pitää markkinoinnin kulkea yrityksen lävitse kaikkialta. Markkinointi laajasti käsitettynä lähtee yrityksen asemoinnista kilpailijoihin verrattuna siitä aina edeten kilpailustrategioihin ja lopulta tuotantoon. Menestyvässä yrityksessä markkinointiväki ja insinöörit tekevät yhdessä työtä, ei tekniikkaa tekniikan takia vaan tekniikkaa juuri oikeassa paikkaa juuri oikeaan kohteeseen...

Olen huomannut hyvin usein olevani yksin näkökantani kanssa. Tiedän kuitenkin olevani monessa asiassa oikeassa. Ehkä pitäisi vain hiljentyä ja pitää omat ajatukset itsellä. Erään kaverin isä totesi aika hyvin joskus asiasta "miksi kertoa miten asiat oikeasti ovat muille, luontaisesti onnettomia riviekonomeja löytyy Suomesta ihan tarpeeksi, miksi laskea omaa kilpailukykyä kertomalla muille hyvistä ajatuksista"... Eli toisin sanoen, jos vastaan tulee Johtamista ja organisaatiota lukeva opiskelija, ei kannata pudotella vaan kehoittaa jatkamaan valitsemallaan linjalla...

Tiesittekö muuten esimerkiksi Hollannissa yliopistoissa kaupanalan opintoihin kuuluvan pakollisena esiintymiskursseja? Ei olisi pahaksi myös Suomessa hieman opetella esiintymään...

Lopuksi haluan päättää vuodatukseni toteamalla oman johtoajatukseni olevan seuraava...

Image is everything, rest is nothing
 
Olen ollut koko päivän väsynyt. Aamulla puhelin oli herättämässä klo 6.30, mutta sängystä pääsin ylös vasta varttia yli yhdeksän. Nukuin yön hyvin huonosti. Ehkä syy oli myöhäisessä nukkumaanmeno ajankohdassa, juuri syödyissä suolapähkinöissä, hurisevasta jääkaapista tai näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta. Päästyäni ylös sängystä ja juotua hieman teetä havahduin kellon olevan jo lähes kymmenen, jolloin lähdin hirveässä kiireessä polkemaan kohti yliopistoa.

Yliopistolla pidin tapaamisen Ympäristövaikutusten hallinnan kurssin ryhmän kanssa. Ryhmätyö alkaa näyttää nyt paremmalta. Työssä tulee esiin perusbiologia, taloudellinen näkökulma ja asioiden käsittelytapa, teollisuuden suhde luonnon monimuotoisuuteen sekä solmitut sopimukset ja lait koskien asiaa. Uskon nyt ryhmämme helposti saavan 30 sivua kirjoitettua tekstiä työhön, kun Case esimerkit ja mahdolliset skenaariot lasketaan mukaan päästään varmasti 40 sivuun. Sivumäärällä ei toki suurta väliä ole, mutta kertoo hieman käsiteltävän asian laajuudesta. Työ pitää kuitenkin palauttaa 15. päivä kuluvaa kuukautta, joten on syytä pistää työhön lisää vauhtia.

Työpalaverin jälkeen menin vielä käymään Hankintatoimen kurssilla, jossa ilmoittauduin harjoitustyöryhmään. Harjoitustyön aiheena tulee olemaan hankintatoimi ja asiakaspalvelu. Kuulostaa helpolta aiheelta, mutta minulla ei ole vielä mitään käsitystä mitä harjoitustyössä oikeastaan pitäisi käsitellä. Heti kun olen kirjoittanut oman osuuteni Ympäristövaikutusten kurssiin ja laskenut fysiikan laskuharjoitukset, on syytä käydä kirjastossa katsomassa aiheeseen liittyviä kirjoja.

Työtä näyttää syksylle kertyvän yllin kyllin, se on hyvä. Työ pitää virkeänä ja ennen kaikkea edistää opintoja. :-)


Powered by Blogger